sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vauvauinti

Eilen siis päästiin vihdoin aloittamaan vauvauinti, kun tiistaina tosiaan tuli 3kk ikää. 
Me ollaan lauantain klo 9 ryhmässä. (Kivaaa...) 


Nyt ekalla kerralla lähinnä kokeiltiin erilaisia uintiotteita ja tutustuttiin veteen. Noel oli ihan innoissaan ja tuntui nauttivan uimisesta. Tosin väsymys iski jo 15 minuutin jälkeen ja lähettiin suosiolla pesulle. Ehkä ens kerralla jaksetaan jo olla koko puoli tuntinen vedessä.
Kotona vedettiinkii sitten ihan 3 tunnin päikkärit. :)
Mutta tää mamma kyllä aivan innoissaan on. Ainut että toi aika ei kyllä ihan paras mahdollinen, mutta kai siihen tottuu. 

Meillä on tänää muutes hääpäivä. Tasan vuosi ollaan jaksettu katella toisiamme. No ei vais ;) <3


Käydään tänään varmaankii syömässä ja sillä tavalla vähä juhlistetaan tätä päivää. 


Ei mulla muuta :) 


<3 Venla 



tiistai 11. helmikuuta 2014

Noel 3kk


Noelille tuli täyteen siis tänään jo huimat 3kk. Aika on mennyt kyllä vinhaa vauhtia. Käytiin neuvolassa ja poju kasvaa lähes täydellisesti käyrillä. 



Pienellä itkulla selvittiin rokotuksista. Nyt jännitetään sitten tuleeko jotain oireita. Toivottavsti ei, kun taas viikko buukattu täyteen ohjelmaa. 

Meillä on alettu nukkumaan aivan loistavasti. Poitsu nukkuu 12-13 tuntia yössä joista jopa 9 tuntia putkeen. Sitten syö kerran ja jatkaa vielä unia. Tää mamma on ollu aivan mielissään. Aamulla jaksetaan nykyään herätä pirteenä ihmisten aikoihin :). Päiväunet aiheuttaa edelleen silloin tällöin päänvaivaa. Mutta nekii sujuu noin pääsääntöisesti hyvin. 

Nyt odotellaan innolla, että kuukauden päästä aletaan maistelemaan kiinteitä ruokia. Jee! 


Nyrkki on nykyään meillä erittäin kova sana. Koko ajan pitäis saada maistella omaa nyrkkiä. Ja muutenkin on alettu tajuamaa, että hei mulla on tälläset kädet joilla voi koskea tavaroita. Ja varsinkin repiä hymykuvaa alas hoitotason viereltä :D 



Lisäksi hymyillään ja naureskellaan jatkuvasti. 


Äiskän kanssa tykätään olla koneella. Ja hei huomatkaa hiustyyli. Muistuttaa etäisesti erään Dufvan hiustyyliä...


Lisäksi tähän mammaan on iskeny ääretön raitahulluus.. Kaikki pitäis olla vaan raitaa.


Semmottista tänne :D 


<3 Venla 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ärsyttää

ÄMiksi tämä laihdutus on näin hankalaa? Kilot ei sitten lähe millään. Tiukasti on vaan jumittunu tähän kroppaan. 
Sillon entisaikaan, kun välillä piti laihduttaa niin humps vaa ja kilot oli poissa. 
Oon syönyt melko terveellisesti ja urheillu ahkerasti, mutta vakaan lukemissa se ei näy.. Huoh.
Kohta taas lähdössä tästä salille epätoivon vimmalla steppaamaan, että edes joskus tulisi tuloksia. :D 
Täällä kateellisena luen aina muiden postauksia, miten laihdutus onnistuu. 

No joo jospa huomenna alkava parin viikon penkkiurheilu toisi tuloksia ;)


<3 Venla 




perjantai 31. tammikuuta 2014

Perjantai-ilta

Mikä voiskaa olla parempaa tekemistä perjantaina 


Kun istua sohvalla syömässä ja katsomassa voice of finlandia. Yksin tosin, koska Lari on jossain harjakaisissa. (Tää mamma ei ees tarkkaan tiiä mitä se meinaa :D) Ja kaiken huipuksi Noel antoi äiskälle lahjan ja alkoi kiltisti yöunille heti 8 jälkee. 

Äkkiä spekuloin vielä, että meillä parani huomattavasti yöunet, kun Nomppu alkoi nukkumaan säännöllisesti päiväunet 3 kertaa. Voiko tosiaan olla, että se vaikuttaa asiaan? 
(Ei ois varmaan pitänyt kehua noita öitä, kun sit menee aina seuraava yö jotenkii oudosti).

Mut ihanaa viikonloppua kaikille!



<3 Venla 

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Täällä ollaan :)

Voi vitsi, taas tullu astetta pitempi tauko. Nykyää pikku ipana vie sen verta aikaa, et tuntuu ettei sit millää ehi... Tekosyitä? 
Mut yritän tsempata. Ristäiskuvatkii edellee vaa kameralla on..

Meille mukavasti alkaa koko ajan enemmän ja enemmän tulla rytmiä päiviin. 
Tai tää mamma tekee meille sitä rytmiä. Jotenkii tosi ihanaa et tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään millon Noel itkee nälkää ja millon se on väsy itkua. 
Ja hei täytyy mainita, että meillä nukutaan myös päivällä nyt. (Ku viimeksi valittelin et ei nukuta). Eli muuttuu tilanteet kyllä niin nopeesti.  Tällä hetkellä nukutaan yleensä yhet pitkät päikkärit ja kahdet lyhyemmät. Eli se oli joku kausi vaa tämä ettei päivällä uni maistu. Innolla odottamaan seuraavaa kautta ja katsomaan mitä se taas tuo tullessaan. 

Mut semmoista oon miettiny, että kun tuota maitoo kuluu aivan hirveitä määriä, varsinkii illalla, että joko vois pikkuhiljaa kokeilla velliä antaa lisäksi? Jos se pitäis nälkää paremmin iltaisin. Meillä tosiaa saatetaa iltasin ennen nukkumaan menoa syödä tunnin välein tai tiheämminkin. 

Minkä ikäisenä olette alkanu velliä antamaan? 

Meidän viime viikkoa kuvina :)


     Oisko aika nousta? (Kello 5.00)


           Meillä on sitä leukaa 


             Ostoksilla kaaressa 

       Kalju-ukkeli, mihin ihmeeseen ne 
        hiukset on kadonnu??


<3 Venla 








keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Miten meillä nukutaan

Sain vihdoin Nompun päiväunille ulos noin sadannen tutin noston jälkeen, niinpä ajattelin tulla kirjoittelemaan tänne meidän nukkumisesta.

Näin ihmisenä, joka on aina tykänny nukkua PALJON, voin kertoa, että oli aluksi melkoinen shokki huomata millaista se yövalvominen on. Ja vaikka raskauden loppuvaiheessa valvoikin melko paljon öisin, ei sekään ollu verrattavissa siihen millaista se vauvan kanssa on. 
Sairaalassa Nomppua piti herätellä ympäri vuorokauden syömään kolmen tunnin välein. Vaikka poitsu muuten ois kyllä nukkunu pitempiä pätkiä. Ja koska sairaalassa isoissa huoneissa muutenkaan ei kunnolla saanu öisin nukuttua, oli väsymys alussa kyllä ihan järkyttävää. 
Onneksi melko nopeasti kotiuduttua, saatiin lupa antaa poitsun yöllä nukkua niin pitkiä pätkiä kuin vaan nukkuu. Niin pikkuhiljaa alkoi väistyä se jäätävä väsymys ja sai nukuttua univelkoja pois.

Alusta asti (luojan kiitos) Nomppu ei ole turhia yöllä valvonut, vaan herää ja hörppää maidon ja alkaa kiltisti nukkumaan. Viime aikoina meille on myös alkanut tulla rytmiä sen verran et nukkumaan meillä mennään 21-22. Eikä valvoskella enää sinne puolille öin. Näin äiti ja iskä saa illalla myös vähän omaa aikaa. 
Ja muutamana edellisenä yönä meillä on myös kiltisti menty nukkumaan omaan pinnasänkyyn! Tämä on kyllä aivan mahtavaa. Äitin ei tarvii olla vieressä nukuttamassa koko iltaa. 
Nompun eka unipätkä on yleensä 4-6 tuntia ja sen jälkeen nukutaan 2-3 tunnin pätkissä. Aamulla me heräillään vaihtelevasti 9-11 aikaan. 
Viikonloput on melko luksusta, kun iskä hoitaa osan yösyötöistä. Ja toisena aamuna äitikin saa jäädä vielä nukkumaan, jos nukuttaa. 

Ja tosiaa vaikka Nomppu on ollu koko ajan öisin melko hyvä nukkuja on silti öitä, kun tuntuu että mä en jaksa nousta ja kunpa sais vaan jatkaa unia. Nostan kyllä hattua niille, jotka öisin joutuu itkevää lasta hyssyttelemään. Itse en tiiä miten siitä selviäisi.

Tällä hetkellä meidän ongelmat on päivissä. Poitsu on tajuttoman vaikee saada nukkumaan päivällä. Ja jos hän ei nuku kunnon unia päivällä se kostautuu iltaisin huutokonsertilla. 

Jos käydään vaunulenkillä, Nomppu nukkuu, mutta salamana aukasee silmät kun tullaan takaisin sisälle.
Ulkona suostuu nukkumaan välillä, mutta sekin vaati ihan hirmu monta tutin nostoo. Sen jälkee HYVÄLLÄ TUURILLA poika nukahtaa sinne. 
Jos sisällä yritetään käydä nukkumaan se taas vaatii sen, että äiti makoilee sängyllä vieressä koko ajan. 
Muualla kuten sitterissä tai vaunuissa sisällä torkut on kestoltaan max 15 minuuttia. 
Hmm.. tässä alkaa hyvät neuvot olla kullan arvoisia.
Ja hassuinta tässä on se, et Nomppua selkeesti väsyttää, mutta väkisin yrittää olla hereillä. 

Mutta kaiken kaikkiaan ei voi olla muuta kuin tyytyväinen meidän nukkumiseen. Asiat vois olla paljon huonommin :) 

Miten teillä nukutaan? 


<3 Venla 

Luulin jo, että ipana nukahti ulos, mutta siellä se ähisee ja puhisee :D 




tiistai 21. tammikuuta 2014

Hellou!

Täällä taas pitkästä aikaa. Meidän viime viikko oli jotenkii niin kamalan kiireinen ja rankka ettei mitenkää ehtinyt kirjoittelee kuulumisia tänne. 
Nompulla tosiaan oli viime viikko tosi hankala. Itketti jatkuvasti ja ei nukuttanu. Äiskällä ja iskällä meni kaikki päivät ja illat siihen, että yritettiin hyssyttää ipanaa. Ja kaiken kruunasi sunnuntai ilta, kun nukkumaan mentiin reilun 3 tunnin huutokonsertin jälkeen. 
Tein itse diagnoosin, että hällä on yliväsymys. Eilen illalla taas ei ollu mitään ongelmia, kun oli monet päikkärit otettu. Ekaa kertaa Nomppu jopa nukahti itsekseen omaan sänkyyn! Jeee, jospa se pikkuhiljaa oppisi nukkumaan ja ennen kaikkea nukahtamaan omaan sänkyyn. Ja eilen oli taas muutenkii pitkästä aikaa sellanen päivä, että poika oli hyvin tyytyväinen. 

Me tosiaa aloitettiin viime viikolla käymää maanantaisin vauvajumppassa ja torstaina täällä on sellanen ekan vauvan kerho, jossa viime viikolla oltiin myös ekaa kertaa ja  molemmat tykättiin. Tänään ohjelmassa ois myös vauvauinti info. Ollaan ilmottauduttu lauantai aamun ryhmään, mutta tarkempi aloitusajankohta selviää tänään. Eli uusia harrastuksia piisaa. :)
Lisäksi tällä mammalla on se oma kunnon kohotus/laihdutus projekti. Harmi vaa, että en oo pystyny nyt käymää lenkillä tai tunneilla, koska jostain syystä molemmat polvet on siinä kunnossa, että just ja just pääsen kävelee. Varmaan tullu joku rasitusvamma juoksemisesta. Huoh, ootan vaan että äkkiä sais nuo kuntoon ja pääsis taas lenkkeilee ja salille tunneille.


             Räsy on niin hyvää


                Maman vapaailta


         Iskän kans kahestaa kotona 



Sellanen viime viikko meillä ollu. Yritän taas ahkerammin päästä kirjottaa, jos tää elo taas tästä tasaantuu ja Nompun elämä alkaa jälleen hymyillä ;) 


<3 Venla